tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kohta hän on täällä.

Aika on kulunut nopeasti ja on taas kirjoittaminen jäänyt. Neuvolakäyntejäkin on takana muutamia, sekä olen käynyt ylimääräisissä ultrissa. Kerron nyt hiukan tiivistetysti tämän hetkisen tilanteen.

Tänään on rv 37+1
Painoa on kertynyt reilu 73kg
Sf-mitta oli viimeksi huikeat 38cm
Ja verenpaineet ovat matalat edelleen



Kävin eilen koko arviossa ja poika oli kahdessa viikossa kasvanut 600g ja painoi nyt 3554g. Olen ollut siis paino seurannassa, sillä lapsi kasvaa vauhdilla ja lapsivettä on runsaasti. Lääkäri ei ollut kovin huolissaan siitä, että vauva tulisi olemaan yli neljä kiloinen laskettuna aikana, mutta enemmän hän pohti vauvan mahdollisesti isoa päätä. Mitat kuulemma voi heittää paljon, mutta mikäli lapsen pää on niin iso mitä hän on mittailuilla saanut, niin edessä olisi mahdollisesti keisarileikkaus. Näillä näkymin kuitenkin alakautta yritetään ensin ja käynnistys varattiin ensi viikon tiistaille. HUI! Enää on siis tasan viikko siihen, että pieni alkaa tulemaan maailmaan.

Mulla on edelleen suuret pelot tulevaa synnytystä kohtaan, mutta neuvolapsykologi sekä pelkopoli ovat hieman ehkä livittäneet pelkoa. Eniten koen neuvolapsykologista olleen apua ja siellä olen käynyt nyt kaksi kertaa. Odotat jännittyneenä tulevaa, mutta olen kyllä todella onnellinen että pääsen tästä vatsasta eroon. En halua olla mitenkään kylmän kuuloinen, mutta tämä vatsa nyt vaan on yksinkertaisesti niin iso ja olen jatkuvasti kivuissa.

Nukkuminen on täysin mahdotonta kipujen ja vessa reissujen vuoksi, mutta onneksi toistaiseksi olen saanut nukuttua päiväunia.


Tuntuu siltä, että myös Peetu alkaa hahmottamaan paremmin, että vauva on tulossa. Hän silittelee mahaa ja hämmästelee potkuja. Tietää kyllä, että mahassa vauva on ja haluaa sen pois sieltä. Ensi viikolla sen sitten näkee, että miten Peetu ottaa tulevan pikkuveljen vastaan. 

Viimeinen viikko siis jäljellä tätä ja nyt peukut pystyyn, että kaikki sujuu hyvin! Ihanaa kevättä kaikille <3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti