lauantai 12. marraskuuta 2016

Minä täällä taas!

Pahoittelut blogini hiljaiselosta. Tässä on kaikenlaista tapahtunut ja toivoisinkin että saisin taas kirjoittamiseen uutta puhtia. Jotenkin nyt olen vaan ollut niin väsynyt ja suoraan sanoen laiska, etten ole saanut aikaiseksi edes avata tietokonetta. Mitäkö tässä välissä on sitten tapahtunut?

Rakas siskoni meni kesän lopulla naimisiin ja päästiin juhlimaan aivan ihania häitä! Peetu ei häihin osallistunut ja oli ensimmäistä kertaa yöhoidossa tuolloin. Juhlat ja Peetun yökyläily sujuivat molemmat todella mallikkaasti.




Toimin toisena kaasona siskoni häissä ja olihan se osaltani aika sähläystä. Olen vähän sellainen huoleton ihminen ja en todellakaan järjestelmällinen. Unohdan asioita ja ujostelen isossa porukassa, mutta onneksi toinen kaaso hallitsi tilanteet paremmin ja häät onnistuivat hyvin.


Olen myös aloittanut työt uudessa työpaikassa ja se on saattanut myös stressata jonkin verran. Minun on ajoittain hankalaa sopeutua muutoksiin ja olin kuitenkin edellisessä työpaikassa yli kolme vuotta. Sain sieltä hyviä ystäviä ja totuin työporukan tapoihin, sekä opin tuntemaan talon ihmiset. Eli minulle tuo muutos oli aika iso. Pikkuhiljaa olen päässyt kyllä sisälle uuteen työporukkaan ja alan kotiutua sinne. 

Eilen tapahtui myös eräs toinen ihana asia ja oma äitini meni naimisiin <3 Häät olivat ihanat ja pari oli todella kaunis! Näissä häissä Peetu oli mukana ja Mikko jäi töiden vuoksi kotiin. Oli kyllä kivaa, että Peetukin pääsi vähän häitä juhlimaan.




Häitä on siis riittänyt lähisuvussani ja noista juhlista tulee kyllä aina niin onnelliseksi. Kaikkea en vielä tänään paljasta, mutta vielä on yksi asia kerrottavana teille lukijoillekkin. Siitä lisää sitten myöhemmin ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti