tiistai 20. joulukuuta 2016

Neuvolassa.

Edellisen raskauden aikana tein joka neuvolan jälkeen postauksen. Nyt olisi tarkoitus tehdä samanlainen postaus aina. 

Raskausviikko: 22+1
Verenpaine: 108/69
Paino: 61.4kg
Sf-mitta: 26
Vauvan syke: 143

Edellisessä raskaudessa painoin tässä vaiheessa kuusi kiloa enemmän kuin nyt, vaikka sf-mitta oli vain 22cm. Eli olen kyllä tyytyväinen, ettei paino ole vielä enempää noussut.


Tässä kuvassa ensimmäinen kuva on otettu tänään rv 22+1 ja toinen kuva kun odotin Peetua rv 22+3. Hassua miten vatsan muotokin niin erilainen näissä raskauksissa. Poika pitäisi kuitenkin tälläkin kertaa masussa asustaa. 

Juteltiin neuvolatädin kanssa tulevasta synnytyksestä ja siitä miten paljon sitä jännitän. Luultavasti pääsen pelkopolille asiasta jossain vaiheessa puhumaan. Pelkään kovasti, että tämäkin joudutaan käynnistämään ja kokisin yhtä hirveän synnytyksen kuin viimeksikin. Viime synnytyksestä voit lukea täältä. Toivotaan kuitenkin, että kaikki menisi hyvin.

Tällä hetkellä vaivat on huomattavampia kuin aiemmassa raskaudessa, mutta ei vielä niin pahoja ettenkö kestäisi. Harjoitussupistuksia tulee useamman kerran päivässä ja lonkkakivut vaivaa melkoisesti. Vatsa alkaa myös olemaan aika paljon tiellä ja vaikuttaa nyt jo työntekoon. Pystyn kuitenkin töitä tekemään, ainakin toistaiseksi. En haluaisi joutua sairaslomalle ennen äippälomaa, mutta saa nähdä kuinka pitkälle jaksaa.

Millaisia oireita muilla odottavilla on?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti