Elikkä pitkän sinkku ajan jälkeen löysin miehen, ja siis oikean miehen enkä pojan. Miehellä on omasta takaa jo lapsia ja koira. Hän on ollut naimisissa ja kokenut paljon elämän aikana. Ja 16.6 minä haen lappeenrannasta itselleni ikioman koiran, jota olen halunnut jo niin kauan.
.jpg)
Onko tämä nyt sitä aikuistumista? Kuvittelin olevani aikuinen ensimmäisen kerran 14 vuotiaana, jolloin rellestin ja kapinoin aikuisia vastaan. 17 vuotiaana tajusin etten olekkaan aikuinen vaan kaipasin äitini kainaloon ja halusin syödä äidin tekemää ruokaa. Kun täytin 20 aloin taas pohtia että jos olen sittenkin edes vähän aikuinen. Mutta ei, ei se siltä tuntunut vaikka muutinkin pois kotoa.
Onhan minusta tullut vuosien varrella vastuullisempi, mutta tämä niinsanottu uusi elämä on avannut silmäni täysin. Kun miehelläni on lapset täällä, niin minun on oikeasti mietittävä mitä he saavat tehdä ja mitä ei. En voi olla lapsille pelkkä kaveri vaan välillä täytyy olla myös se paha äitipuoli.
Tulen mieheni lasten kanssa hyvin toimeen ja viihdyn heidän kanssaa. Välillä vaan tulee pohdittua että osaanko hoitaa asiat oikein ja kuitenkin kunnioittaa mieheni päätöksiä kasvattamisessa, vaikka itse tekisin jonkin asian toisin. Enhän minä omista yhtään lasta joten se on helppo vielä kuvitella että olisin täydellinen äiti. Mutta en usko että kukaan on täydellinen, mutta täydellinen voi olla omalle lapselleen. Jos sitä tulisi harjoiteltua "äitinä" oloa kun saan sen pinen koiranpennun. Siinä tulee olemaan varmasti omat haasteensa myös.
Ja kuten huomaa punaisesta väristä luovuin ja jälleen on blondaaminen menossa. Kyllä tässä kaikenlaista on tapahtunut ja vaan innolla voin odottaa mitä tämä kesä tuo tullessaan. en voi muuta sanoakuin LOVE MY LIFE!
Hyvää kesää kaikille!:)
