Neuvolassa.

Edellisen raskauden aikana tein joka neuvolan jälkeen postauksen. Nyt olisi tarkoitus tehdä samanlainen postaus aina. 

Raskausviikko: 22+1

Verenpaine: 108/69

Paino: 61.4kg

Sf-mitta: 26

Vauvan syke: 143

Edellisessä raskaudessa painoin tässä vaiheessa kuusi kiloa enemmän kuin nyt, vaikka sf-mitta oli vain 22cm. Eli olen kyllä tyytyväinen, ettei paino ole vielä enempää noussut.

Tässä kuvassa ensimmäinen kuva on otettu tänään rv 22+1 ja toinen kuva kun odotin Peetua rv 22+3. Hassua miten vatsan muotokin niin erilainen näissä raskauksissa. Poika pitäisi kuitenkin tälläkin kertaa masussa asustaa. 

Juteltiin neuvolatädin kanssa tulevasta synnytyksestä ja siitä miten paljon sitä jännitän. Luultavasti pääsen pelkopolille asiasta jossain vaiheessa puhumaan. Pelkään kovasti, että tämäkin joudutaan käynnistämään ja kokisin yhtä hirveän synnytyksen kuin viimeksikin. Viime synnytyksestä voit lukea täältä. Toivotaan kuitenkin, että kaikki menisi hyvin.

Tällä hetkellä vaivat on huomattavampia kuin aiemmassa raskaudessa, mutta ei vielä niin pahoja ettenkö kestäisi. Harjoitussupistuksia tulee useamman kerran päivässä ja lonkkakivut vaivaa melkoisesti. Vatsa alkaa myös olemaan aika paljon tiellä ja vaikuttaa nyt jo työntekoon. Pystyn kuitenkin töitä tekemään, ainakin toistaiseksi. En haluaisi joutua sairaslomalle ennen äippälomaa, mutta saa nähdä kuinka pitkälle jaksaa.

Millaisia oireita muilla odottavilla on?

Pieni ihme.

Peetu saa pikkuveljen! Rakenneultrassa oli kaikki mallillaan ja pieni poikahan sieltä paljastui. Painoa oli suunnilleen 460g ja poika vastasi suunnilleen viikkoa isompaa, mutta ei lähdetty laskettua-aikaa muuttamaan. Kuulemma tässä vaiheessa kasvut alkavat olla niin erilaisia, joten turha sitä muuttaa. Oli ihanaa nähdä pikkuinen möyrimässä ja kuulla kaiken olevan kunnossa. Vauva möyrii masussa jo kovaa vauhtia ja etenkin iltaisin on kunnon bileet hänellä käynnissä. 

Seuraava neuvola on 20.12. ja toivon että silloin otettaisiin sf-mitta, sekä muutenkin käynti olisi kattava. Näin uudelleen synnyttäjänä tuntuu, että kaikki vaan mennään hutasten läpi kun luotetaan, että kaikki on mulla tuoreessa muistissa. Saa nähdä miten tällä kertaa käy. Nyt menen pikkuhiljaa nukkumaan ja toivotan kaikille rauhallista joulun odotusta <3

Mietintää raskaudesta.

Nyt mennään raskausviikolla 19+1 ja rakenneultraan on aikaa kaksi viikkoa. Valehtelisin jos väittäisin etten pohdi sukupuolta ollenkaan. Onhan Mikolla kuitenkin jo viisi poikaa joista yksi on minun kanssani. Pohdin siis onko edes mahdollista, että tulokas voisi olla tyttö? Kaikki isoveljet toivovat tyttöä, mikä on mielestäni ihan ymmärrettävää. Mikko on varma siitä että poika tulee ja minä taas epäröin. Minulla on ollut tästä jotenkin tyttöolo ja se ahdistaa minua. Ja siksi ajatus ahdistaa, koska pelkään pettyväni jos se onkin poika. Tiedän rakastavani lasta jokatapauksessa yhtä paljon, sukupuolesta riippumatta, mutta silti jännittää.

Minua myös jännittää, että onko kaikki kunnossa. Jotenkin sitä uskoo aina ettei omalle kohdalle voi mitään kauheaa tapahtua, mutta tiedostan sen mahdollisuuden kuitenkin olevan. Olen aina ollut kova miettimään asioita ja siksi itkenkin paljon. Mietin liikaa ja jossittelen sitäkin enemmän. Mitä jos vauva ei ole terve. Mitä jos vauva syntyy kuolleena. Mitä jos siellä onkin kaksi vauvaa. Tuollaisia asioita pääni on täynnä ja kuvittelen varmaan olevani valmistautunut kaikkeen mitä sieltä voi vastaan tulla. 

Olen innoissani ja onnellinen tulevasta pienestä, mutta jostain syystä tunnen stressaavani asioista ehkä liikaakin. Kauheasti haluaisin sisustaa tätä pientä kämppää uuteen uskoon ja hankkia vauvalle kaiken valmiiksi nythetivälittömästi! Vielä en ole edes puolessa välissä raskautta, joten ehkä noistakin asioista kannattaisi olla toistaiseksi stressaamatta. 

Nyt koitan vaan jaksaa töissä ja olla murehtimatta. Tulen varmasti kertomaan rakenneultrasta vielä tänne kun sen aika on. Toivotaan että kaikki olisi hyvin!

Mitä odotat?

Odotan kevättä. Odotan huhtikuuta. Odotan vauvaa. Ei mulla taida olla siihen enempää lisättävää. Eli siis Peetusta tulee isoveli ja olemme Mikon kanssa onneissamme! Lapsille ikäeroa on tulossa siis kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Minusta ikäero on juuri sopiva ja lapsista on tulevaisuudessa seuraa toisistaan.

Hiukan minua jännittää miten kahden pienen kanssa pärjää, mutta Peetu on ollut niin "helppo", että uskon selviävämme. Tilat tulee käymään ahtaaksi ja pitää alkaa miettimään jonkinlaista järkevää ratkaisua. Huhtikuussa on laskettu aikani ja joulukuussa päästään rakenneultraan. Jännityksellä odotetaan mitä siellä sanotaan.

Olen onnellinen! <3 

Minä täällä taas!

Pahoittelut blogini hiljaiselosta. Tässä on kaikenlaista tapahtunut ja toivoisinkin että saisin taas kirjoittamiseen uutta puhtia. Jotenkin nyt olen vaan ollut niin väsynyt ja suoraan sanoen laiska, etten ole saanut aikaiseksi edes avata tietokonetta. Mitäkö tässä välissä on sitten tapahtunut?

Rakas siskoni meni kesän lopulla naimisiin ja päästiin juhlimaan aivan ihania häitä! Peetu ei häihin osallistunut ja oli ensimmäistä kertaa yöhoidossa tuolloin. Juhlat ja Peetun yökyläily sujuivat molemmat todella mallikkaasti.

Toimin toisena kaasona siskoni häissä ja olihan se osaltani aika sähläystä. Olen vähän sellainen huoleton ihminen ja en todellakaan järjestelmällinen. Unohdan asioita ja ujostelen isossa porukassa, mutta onneksi toinen kaaso hallitsi tilanteet paremmin ja häät onnistuivat hyvin.

Olen myös aloittanut työt uudessa työpaikassa ja se on saattanut myös stressata jonkin verran. Minun on ajoittain hankalaa sopeutua muutoksiin ja olin kuitenkin edellisessä työpaikassa yli kolme vuotta. Sain sieltä hyviä ystäviä ja totuin työporukan tapoihin, sekä opin tuntemaan talon ihmiset. Eli minulle tuo muutos oli aika iso. Pikkuhiljaa olen päässyt kyllä sisälle uuteen työporukkaan ja alan kotiutua sinne. 

Eilen tapahtui myös eräs toinen ihana asia ja oma äitini meni naimisiin <3 Häät olivat ihanat ja pari oli todella kaunis! Näissä häissä Peetu oli mukana ja Mikko jäi töiden vuoksi kotiin. Oli kyllä kivaa, että Peetukin pääsi vähän häitä juhlimaan.

Häitä on siis riittänyt lähisuvussani ja noista juhlista tulee kyllä aina niin onnelliseksi. Kaikkea en vielä tänään paljasta, mutta vielä on yksi asia kerrottavana teille lukijoillekkin. Siitä lisää sitten myöhemmin ;) 

Kun imetys loppuu.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Minun on ollut todella vaikea kirjoittaa tästä aiheesta ja en oikein edes tiedä mitä sanoisin. Sunnuntaina tulee kolme viikkoa kuluneeksi viimeisestä imetyksestä. Tuntuu että siitä on todella pitkä aika ja samalla siltä kuin se olisi ollut vasta eilinen. 

Aloitetaan vaikka siitä, että en ikinä uskonut imettäväni näin pitkään. Ajatukseni ennen pojan syntymää oli, että imettäisin maksimissaan puoli vuotta. Siitä pikku hiljaa raja nousi ylemmäs kun poika kasvoi rinnalla. Pian huomasinkin olevani taaperoimettäjä ja se oli ihanaa! En ikinä asettanut tavoitteita imetykselle vaan ajattelin aina, että kyllä korviketta sitten saa jos se ei onnistukkaan. Mutta nyt voin kyllä sanoa olevani ylpeä näinkin pitkästä imetys taipaleesta. Peetu oli siis 1v 4kk ikäinen kun imetys loppui. 

Peetu itse olisi varmasti jatkanut rinnalla käymistä vielä kolme vuotiaanakin, mutta minä koin parhaaksi lopettaa tässä kohtaa. Tässä joitain syitä päätökseeni: Meillä oli aina tapana, että kun peetu heräsi yöllä klo 1-4 välillä niin hain hänet loppu yöksi rinnalle jatkamaan uniaan. Siinä ainut ongelma oli, että kukaan muu ei silloin saanut kunnolla nukuttua, ei edes Peetu. Hän pyöri ja potki ja nipisti ja puri. Ei tietenkään tahallaan, mutta siitä johtuen yöunet eivät olleet järinkään loistokkaita. Imetyksen lopettamiseen vaikutti myös se, että poika on menossa ensimmäistä kertaa yökylään mummunsa luokse ja minä stressasin heidän tulevaa yötä liikaa. En halua, että sen lisäksi että vanhemmat ovat poissa, niin poika ikävöisi vielä tissiäkin. Ja yksi todella painava syy oli Peetun hampaiden tulo! Joka ikinen kerta kun hammas alkoi tehdä tuloaan, muuttui pojan imuote jotenkin niin että hän raastoi hampaillaan nännin rikki. Monet voivat pitää syitä tähän turhina ja itsekkäinä, mutta tiedän tehneeni oikean ratkaisun ja se riittää meille.

Nyt poika nukkuu täydet unet ja nousee ylös klo 6-7 välillä. Edelleen hän välillä laittaa käden paidan sisään ja kysyy tissiä, mutta ei kuitenkaan suutu kun sanon maidon olevan loppu. Olen niin onnellinen siitä että oppisin arvostamaan imetystä ja kahden keskeisiä hetkiämme. Nyt voin hyvilllä mielin muistella tätä ihanaa taivaltamme.

Minulle tuli kuitenkin yllätyksenä miten imetyksen lopettaminen voi olla niin henkisesti raskasta. Minua itketti alkuun usein ja olo oli jotenkin todella ahdistava ja surullinen. Ja kun kolmantena aamuna poika ei enää pyytänytkään rintaa vaan meni leikkimään, niin olin samaan aikaan iloinen ja surullinen. Ilo oli katsella poikaa joka oli tyytyväinen eikä kaivannut mitään ja surua toi ajatus siitä miten nopeasti Peetu "unohti" meidän yhteisen jutun. Imetys oli kaikenkaikkiaan minulle kuitenkin niin upea kokemus ja kasvatti minua jopa hieman ihmisenä. Kiitos tästä Peetu! Nyt on meidän aika keksiä uusia "vain meisdän" juttuja <3

Sinä olet minulle rakkain, sinä olet minulle ikuisuus, sinä olet minun koko maailmani <3

Taaperon kanssa matkassa.

Vietimme viime viikon sunnuntai illasta-perjantaihin tätini luona Kortesjärvellä. Oli ihana nähdä sukulaisia pitkästä aikaa ja Peetukin nautti maaseudusta todella paljon! Jännitin lähes viiden tunnin automatkoja toden teolla, mutta yllätyin positiivisesti! Kummallakaan matkalla ei tarvinnut pysähtyä, vaikka Peetu nukkui vain reilun tunnin kumpaankin suuntaan mentäessä. Mukana oli evästä, lukemista ja minä hänen seuranaan takapenkillä. Loppumatkoja kohden alkoi hieman enemmän olemaan kitinää, mutta siitäkin selvittiin. Olen niin ylpeä tuosta pikku miehestä, että jaksoi niin hyvin!

Maanantai ja tiistai oli kauniita ja lämpimiä päiviä. Sen jälkeen tuli aika myrskyisät ja kylmät kelit, mutta ei se meidän lomaamme pilannut! Tädin kolme vuotias tytär tuli Peetun kanssa todella hyvin toimeen, vaikka aluksi hieman jännitimmekin, että mitä käy kun kaksi jääräpäätä touhuavat keskenään. Välillä tulikin riitaa leluista, mutta välillä he saivat jopa itse sovittua riitansa.

Peetu pääsi kokemaan monia hänelle uusia juttuja ja ehkä siksi hän viihtyikin niin hyvin. Piha oli iso ja siellä oli polkypyörä, liukumäki, trampoliini ja paljon muita leluja. Sisällä oli myös tilaa taapertaa ja leluista parhaimpia olivat nukenvaunut sekä perässä vedettävä koira. Myös isomman lapsen läsnäolo oli Peetulle todella mieluisaa. Jotenkin tuo poika viihtyy vanhempien lasten seurassa paremmin kuin oman ikäisten kanssa. Ehkä sekin tasoittuu jossain kohdin. 

Koirat nauttivat myös kun saivat juosta vapaana normaalia enemmän. Heta ei kylläkään kauheasti irti tuollakaan ollut, sillä siitä ei voi mennä oikein takuuseen, että palaako takaisin jos hoksaa jonkun kiinnostavan jäniksen. Ulkona saivat olla paljon kun vain sää sen salli. Eipä nuo kaksi kyllä huonolla säällä ulkona suostuisi edes olemaan, taitavat olla sokerista tehty, heh.

Serkku tyttöni oli niin suloinen lohduttaessaan aina Peetua jos harmi tuli. Jos tytölle sanoi, että ihana kun lohduttaa niin hän vain tokaisi "EN MINÄ NIIN TEE". Eli hän halusi vain tehdä sen rauhassa ja niin hän saikin. Ja taisi tuolla tytöllä olla jokin taika kosketus, sillä lähes poikkeuksetta Peetu rauhoittui hänen kosketuksestaan. Harmittaa todella että välimatkamme on näin pitkä, sillä oli ihanaa seurata pienten leikkejä!

Loma ei olisi ollut loma jos ei oltaisi päästy sukulaisten luo maaseudulle. Vaikka kaikki kaupat ja muut ovat kaukana, on se hiljaisuus ja puhtaus vaan niin ihanaa! Sydän vetää kyllä kovasti maalle ja toivon joskus pääseväni muuttamaan Etelä-Pohjanmaalle! Se haave on vielä kaukainen, mutta toivottavasti toteutettavissa!

Hyvää kesän jatkoa!

LOMALOMALOMA.

Minulla on tänään ensimmäinen lomapäivä! Olen nauttinut päivästä nukkumalla pitkään, käynyt shoppailemassa, vierallut äitini tykönä ja nähnyt ystäviä. Tämä päivä on ollut aivan loistava ensimmäinen lomapäivä! 

Ensi viikko olisi tarkoitus viettää sukulaisten luona ja odotan hieman jännityksellä pitkää automatkaa Peetun kanssa. No toivotaan, että kaikki sujuisi hyvin! Tänään kuitenkin olen saanut nauttia ihanasta päivästä ja ulkona on ollut enemmän kuin lämmin. Ihana päivä kaiken kaikkiaan. 

Hyvää Kesää kaikille <3 

Kahdeksan vuoden koulu.

Olin 16 vuotias kun pääsin lähihoitaja kouluun Jämsään. Hain aikoinani Jämsään siksi, koska minulla oli aika huono todistus yläasteelta ja tiesin etten voisi päästä Turkuun. Myös pari kaveriani meni lähelle kouluani opiskelemaan joten siksi itse sinne halusin myös. Olin nuori ja kuvittelin pärjääväni ihan itse elämässä. Viikot asuin asuntolassa, kahdeksan hengen solussa. Ja voitte vaan kuvitella millaista on, kun kahdeksan naista asuu saman katon alla. Meillä oli neljä makuuhuonetta, pieni keittiö ja kaksi vessaa. Riidoilta ja erimielisyyksiltä ei voinut välttyä. Vuoden jälkeen meitä olikin siinä solussa enää kolme naista, tai siis tyttöä. Noh, enhän minäkään siellä kestänyt olla ja palasin maitojunalla takaisin kotiin, kun vuosi oli kulunut. Hain siirrolla turkuun opiskelemaan ja onneksi se onnistui!

Muutin takaisin äidin luokse siis 17 vuoden iässä ja pääsin jatkamaan koulua. Turun ja Jämsän kurssit eivät kuitenkaan kohdanneet täysin, siitä syystä jouduin jatkamaan koulua ryhmässä, joka oli käynyt koulua vasta puoli vuotta. Eli ajan kannalta tuli mentyä hieman takapakkia. Kesti hetken ennenkuin pääsin ryhmään sisälle, mutta lopulta kuitenkin tutustuin mahtaviin ihmisiin. Koulu kuitenkin alkoi maistumaan puulta ja siksi minä lopetin sen (tyhmänä) kesken, kun koulua olisi ollut enää vuosi jäljellä.

Halusin töihin, halusin rahaa ja halusin pitää hauskaa. Onnekseni minä löysin töitä ja sain kokea monia työpaikkoja joista sain työkokemusta. Jos olisin ollut fiksu, niin olisin säästänyt rahaa kun asuin kuitenkin kotona. Noh, en ollut fiksu ja tuhlasin rahat sitä mukaa kun sitä tulikin. Näin jälkeenpäin ajateltuna ihmetyttää, että miten olen kuukauden palkan saanut tuhlattua vaikka ainut lasku oli 30e maksava puhelin lasku.

Kerkesin olla työttömänä pari kuukautta kunnes löysin nykyisen työpaikkani. Olin innoissani kun sain hieman pidemmän sijaisuuden ja pääsin melko nopeasti työporukkaan mukaan. Ja sitten eräänä päivänä minulle ehdotettiin oppisopimusta tuossa työpaikassa. Olin todella innoissani, sillä olin yli vuoden etsinyt työpaikkaa joka suostuisi ottamaan oppisopimukselle. Noh, koulu alkoi ja lähipäiviä oli kerran viikossa. Minulla saattoi olla myös lyhyempiä päiviä, sillä osa kursseista oli hyväksi luettu. Oppisopimukseni aikana olin kolmen eri luokan mukana ja se oli kyllä hieman tylsä homma, sillä en päässyt mihinkään luokkaan kunnolla sisälle. Ja nämä luokan vaihdot johtuivat siis siitä kun kurssit meni jotenkin hassusti, kun olin kerta sen kaksi vuotta jo opiskellut.

Sitten minä tulin raskaaksi ja äitiysloma alkoi hivenen liian aikaisin. Jos poika olisi syntynyt kolme kuukautta myöhemmin, niin olisin saanut koulun suoritettua jo vuosi sitten. Pääsin kuitenkin jatkamaan koulua viime marraskuussa. Ja nyt se on sitten viimein tapahtunut! Minä valmistuin 20.5.2016 lähihoitajaksi!! Tätä on odotettu, haluttu ja odotettu, ihan tajuttoman kauan. Olen iloinen, helpottunut, innoissani sekä ylpeä itsestäni.

Ensimmäinen koulupäiväni tänä vuonna.

Valmistujaisiini oli kutsuttu vain esimies ja ohjaajani töistä. Tilaisuus oli siis pieni, mutta sitäkin hienompi. Koko luokka oli selvästi ylpeä saavutuksesta ja onnellisuus paistoi kaikista. Hieno päivä kaikin puolin! Yksi etappi on siis suoritettu elämässäni. Ja nyt voi hetken hengähtää ennenkä alan tavoitella seuraavaa unelmaani.

Kiitos kaikille jotka ovat auttaneet ja ohjanneet minua tällä matkalla! Olen vihdoin lähihoitaja ja minä olen VALMIS!

Äitienpäivä.

Eilen oli toinen äitienpäiväni ja vaikka pitikin mennä iltavuoroon niin nautin mielettömästi tuosta päivästä! Aamulla Mikko käytti koirat lenkillä ja minä sain pötkötellä Peetun kanssa sängyssä yhdessä. Kun Mikko tuli takaisin, niin hän meni Peetun kanssa tekemään minulle korttia ja toivat sitten yhdessä kortin, kahvin ja aamupalan mulle sänkyyn. Voin kertoa että NAUTIN. Kahvi oli hyvää ja aamupala maistui (ilmeisesti myös Peetulle kun näykki leivästäni koko ajan palasia). Kortti oli itse tehty ja se yllätti todella iloisesti! Mikko kun ei ole mikään askartelija ihminen, heh. 

Iltavuorosta huolimatta kerkesimme touhuilemaan aamupäivän aikana mielestäni kaikkea kivaa. Leikimme, kävimme ulkona pelailemassa jalkapalloa ja muuten vaan pyörimässä hiekkalaatikolla. Äitienpäivänä oli kaunis ilma ja se oli juuri sellainen päivä kuin halusinkin. Sain olla rakkaimpieni kanssa ja se oli ihan parasta!

Myöhäiset onnittelut kaikille äideille ja tuleville sellaisille <3 Nauttikaa perheestänne ja olkaa ylpeitä äitiydestä! Äitiys on paras ja palkitsevin työ maailmassa! 

Äiti, avopuoliso, ihminen.

Olen huomannut puhuvani paljon Peetusta ja hän onkin blogini tämän hetkinen tähti ollut jo pidempään. Aloitin blogin kuitenkin jo ennen Peetua ja ehkä nyt olisi aika olla vähän itsekäs ja puhua minusta. Eli mitä kuuluu Jennalle?

Minullahan oli raskauden jälkeen tämä Wellness dieetti ja pääsin silloin lukemiin 54.4kg. Epäröin pitkään, että saanko kilot pidettyä kurissa, mutta ilokseni voin kertoa painoni olevan nyt 51kg. Eli hyvin on pysynyt kilot poissa ja hieman lisääkin lähtenyt. Tosin en ole lähiaikoina syönyt kovinkaan terveellisesti ja herkkuja on tullut myös syötyä. Siltikin paino pysynyt alhaalla ja uskon, että siitä saa kiittää imetystä. Tarkoitus olisi kuitenkin alkaa taas syömään terveellisemmin ja etenkin jättää se turha sokeri pois! 

Töihin paluu mulla on sujunut hyvin ja koulusta tulen valmistumaan virallisesti 20.5.2016. Voi että odotan sitä päivää, että saan lähihoitajan paperit vihdoin käteeni! Viimeisimmässä työharjottelussakin minulle sanottiin, että olen valinnut itselleni juuri oikean alan. Olen itsekkin samaa mieltä! Ihmisten auttaminen ja heidän kanssaan oleminen on se minun juttuni. Toivottavasti vielä löytäisin vakituisen työpaikan jostain, niin sitten alkaisi kaikki palikat sillä saralla olla kohdallaan.

Minulla ja miehelläni oli juuri vuosipäivä jota pääsimme kahdestaan juhlistamaan pariksi tunniksi. Oli kyllä mukavaa päästä yhdessä ulos, tietäen pojan kummitädin vahtivan hyvin Peetua. Parisuhde kärsii helposti jos se ei saa yhtään yhteistä aikaa. Ollaanhan me tässä nyt päästy Peetun syntymän jälkeen huimat kaksi kertaa kahdestaan jonnekkin, heh. Pitäisi varmaan useammin pyytää jotakuta vahtimaan Peetua ja oikeasti panostaa parisuhteeseen paremmin. Voitaisiin välttyä ehkä monelta turhalta kiukuttelulta ja mykkäkoululta. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Minulle kuuluu siis tällä hetkellä hyvää. Välillä kiukuttaa, mutta kuka sitä aina jaksaisi iloinen olla? Kyllä pieni negatiivisuus kuuluu mielestäni jokaiselle ihmiselle ajoittain. Enimmäkseen kuitenkin olen tällä hetkellä iloinen ja tuntuu, että asiat rullaavat niinkuin pitääkin. 

Äitinä olen kokenut lähipäivinä taas uudenlaista valtavaa rakkautta poikaa kohtaan. Ainahan häntä olen rakastanut, mutta tuntuu että se rakkaus vaan kasvaa koko ajan. Ihan outoa. Mahtaako tuo rakkauden kasvaminen loppua ikinä? Juuri kun luulee, ettei voisi toista rakastaa enempää, niin taas huomaakin rakastavansa vaan lisää ja lisää. Minulla on kyllä aivan ihana poika! Ja pakkohan hänestäkin on lopuksi vielä kuva laittaa, heh.

P.S. ulkona sataa lunta, vaikka piti olla kevät!

Tervetuloa kevät.

Uskoin aikaisemmin, että minä en hamstraa ulkovaatteita kaappeihin. Kuitenkin tässä kun kevät on tehnyt tuloaan, niin olen huomannut, että Peetu omistaa yllättävän monet välikausi vaatteet. Kaikki on saatu jostain käytettynä, paitsi harmaa takki on ostettu jo viime syksynä muistaakseni H&M kaupasta. 

Peetulle on todella vaikea löytää sopivan kokoisia ulkovaatteita. Kaikki tuntuvat jotenkin hirveän isoilta vaikka ovatkin suurin osa kokoa 74. Peetullahan oli pituutta vuoden ikäisenä 73.4cm joten luulisi niiden olevan suunnilleen oikeaa kokoa. Peetulla on vaan niin lyhyet jalat (niinkuin äidilläänkin) joten ehkä siksi mikään puku ei tunnu olevan sopiva. Kuitenkin 68 koko on liian pieni ja ranteet vilkkuvat siinä paljaana.

Ainiin! Olihan tämä sade asukin ostettu uutena! Tilasin Nextiltä ja koko on 86! Ja siis ihan nafti. Olin suunnitellut, että käyttäisin sitä ensi syksynä myös, mutta näyttää pahasti siltä ettei mahdu enää syksyllä. Se on kyllä erikoista, että miten koot vaihtelee eri merkeissä noinkin paljon.

Tämä on meidän kauppa takki, eli se niin sanottu hienostelu asu. Takki alkaa tosin olemaan hieman liian lämpöinen näihin keleihin ja olisi löydettävä jostain uusi pian. Ihan hullua miten innoissaan olisin ostamassa ulkovaatteita pojalle kaapit täyteen, vaikka vihataankin molemmat pukemis hetkiä.

Olemme siis mielestäni valmistautuneet kevääseen melko hyvin. Toki sormet syyhyää tekemään lisä ostoksia, mutta maltan nyt hetken kuitenkin. En olisi ikinä uskonut, että poikani omistaa näinkin monta välikausi vaatetta. Ja mahdollisesti tulee vielä lisääkin jossain vaiheessa.

Mitä vaatteita teillä suositaan?