Vauvaaika on hurahtanut ohi ja nyt olen taaperon äiti. Ei se aika ennen lasta kulkenut todellakaan näin nopeasti! Vauva aika oli mielestä ihanaa. Koko ajan odotti että mitähän uutta poika oppii seuraavaksi ja hämmästyinkin monesti Peetun nopeasta kehittymisestä. Kyllä voin sanoa, että hiukan ikävöin aikaa jolloin Peetu oli vielä pieni tuhiseva vauva. Mutta on tämä taapero vaihe myös jotain niin ainutlaatuista ja yllättävää! No millaista se taapero elämä on sitten tässä talossa?
Peetu on pääsääntöisesti iloinen ja nauravainen lapsi. Mutta jos joku harmittaa, niin heittäydytään lattialle istumaan ja läväytetään naama lattiaan kiinni itkien. Hän kuitenkin rauhoittuu nopeasti ja syli tai uusi kiva tekeminen saa harmituksen unohtumaan. Yksi suurin asia joka saa Peetun heittäytymään lattialle, on se ettei hän saa haluamaansa. On se sitten kaukosäädin, tietokone, koiran vesikuppi tai milloin mikäkin, niin itku tulee. Peetulla on yksi kaukosäädin jolla saisi leikkiä, mutta eihän se tietenkään niin kiva ole. Ruokaa on kiva syödä itse, jos äiti syöttää niin se on ehdoton NOUNOU. Puuro on jo niin last season, joten sitä ei syödä. Muuten maistuukin lähes kaikenlainen ruoka (paitsi kalakeitto), kunhan Peetulla on lusikka. Voin kertoa, että on huono idea tässä vaiheessa pitää mattoa ruokapöydän alla, heh.
Taaperon kanssa on aika turha unelmoida siististä kämpästä. Jos haluaisin tavaroiden olevan koko ajan järjestyksessä, niin poika olisi pidettävä leikkikehässä 24/7 ja siltikin pitäisi siivota varmasti 10 minuutin välein. En ole kyllä ikinä ollut mikään siistein ihminen, mutta nyt kyllä välillä tuntuu, että hiukset putoaa päästä tämän sekasorron keskellä.
Peetu on todella vauhdikas ja kova menemään. Hän on oppinut miten sohvalle kiivetään ja se tuo omat haasteensa arkeen. Toistaiseksi ollaan selvitty onneksi vain yhdellä sohvalta putoamisella! Silloinkin olin järkytyneempi varmasti kuin poika itse. Pää kolisee kyllä monta kertaa päivässä ja sitä on mahdotonta estää. Otetaan esimerkkinä yksi Peetun suosikki leikki tällä hetkellä, (tää äippä ei tykkää) eli siis Peetu alkaa pyörimään akselinsa ympäri kovaa vauhtia ja sen jälkeen lähtee juoksemaan juopon lailla, lopputulos on tietenkin kompastuminen tai jalkoihin sekoaminen - -> kaatuminen. Ja jos se kaatuminen ei tee kipeää, niin uudestaan vaan pää pyörälle! Jos yritän estää tai keskeyttää tätä leikkiä niin siitä seuraa itkupotkuraivarit, joten olen todennut helpommaksi koittaa ottaa juoksevasta pojasta kopin.
Peetu rakastaa myös ulkoilua ylikaiken. Hän on oppinut kävelemään kengillä ja nyt ei muuta tekisikään kuin kävelisi. Monesti lähdenkin Peetun kanssa lähikauppaan tai kaverille ilman rattaita ja joka kerta puolessa matkaa kiroan mielessäni, että MIKSI. Kun tää äippä haluaisi lähteä oikealle niin poika juoksee vasemmalle. Kun pitäisi pysähtyä, niin poika jatkaa matkaa. Lumikasat, roskat, kävyt, kepit ja kaikki muu on kiinnostavampaa kuin äidin kutsuhuuto. Usein siis matka meneekin niin, että minä kannan poikaa 20 metriä eteenpäin ja Peetu kävelee 10 metriä taas takaisinpäin, heh. Siitä huolimatta haluan mennä ulkona mahdollisimman paljon ilman rattaita. Saa poika hieman totuttelua maastossa menemiseen.
Eli tiivistettynä taaperon elämä on vauhdikasta ja täynnä yllätyksiä. Tuo poika on kiukutteluistaan huolimatta mahtava pieni ihminen! Hän haluaa halailla ja selvästi nauttii läheisyydestä. Ilmaisee kylläkin mielipiteen jos hän ei halua kenenkään kosketusta. Osaa tuo pieni onneksi välillä rauhoittuakkin ja mikä olisi sitä varten parempi paikka kuin omien vanhempien sänky?
Vauvasta taaperoksi <3 Hän on kasvanut niin huimasti! Komea nuori miehen alku, vaikka itse sanonkin <3
Taaperon kanssa on aika turha unelmoida siististä kämpästä. Jos haluaisin tavaroiden olevan koko ajan järjestyksessä, niin poika olisi pidettävä leikkikehässä 24/7 ja siltikin pitäisi siivota varmasti 10 minuutin välein. En ole kyllä ikinä ollut mikään siistein ihminen, mutta nyt kyllä välillä tuntuu, että hiukset putoaa päästä tämän sekasorron keskellä.
Peetu on todella vauhdikas ja kova menemään. Hän on oppinut miten sohvalle kiivetään ja se tuo omat haasteensa arkeen. Toistaiseksi ollaan selvitty onneksi vain yhdellä sohvalta putoamisella! Silloinkin olin järkytyneempi varmasti kuin poika itse. Pää kolisee kyllä monta kertaa päivässä ja sitä on mahdotonta estää. Otetaan esimerkkinä yksi Peetun suosikki leikki tällä hetkellä, (tää äippä ei tykkää) eli siis Peetu alkaa pyörimään akselinsa ympäri kovaa vauhtia ja sen jälkeen lähtee juoksemaan juopon lailla, lopputulos on tietenkin kompastuminen tai jalkoihin sekoaminen - -> kaatuminen. Ja jos se kaatuminen ei tee kipeää, niin uudestaan vaan pää pyörälle! Jos yritän estää tai keskeyttää tätä leikkiä niin siitä seuraa itkupotkuraivarit, joten olen todennut helpommaksi koittaa ottaa juoksevasta pojasta kopin.
Peetu rakastaa myös ulkoilua ylikaiken. Hän on oppinut kävelemään kengillä ja nyt ei muuta tekisikään kuin kävelisi. Monesti lähdenkin Peetun kanssa lähikauppaan tai kaverille ilman rattaita ja joka kerta puolessa matkaa kiroan mielessäni, että MIKSI. Kun tää äippä haluaisi lähteä oikealle niin poika juoksee vasemmalle. Kun pitäisi pysähtyä, niin poika jatkaa matkaa. Lumikasat, roskat, kävyt, kepit ja kaikki muu on kiinnostavampaa kuin äidin kutsuhuuto. Usein siis matka meneekin niin, että minä kannan poikaa 20 metriä eteenpäin ja Peetu kävelee 10 metriä taas takaisinpäin, heh. Siitä huolimatta haluan mennä ulkona mahdollisimman paljon ilman rattaita. Saa poika hieman totuttelua maastossa menemiseen.
Eli tiivistettynä taaperon elämä on vauhdikasta ja täynnä yllätyksiä. Tuo poika on kiukutteluistaan huolimatta mahtava pieni ihminen! Hän haluaa halailla ja selvästi nauttii läheisyydestä. Ilmaisee kylläkin mielipiteen jos hän ei halua kenenkään kosketusta. Osaa tuo pieni onneksi välillä rauhoittuakkin ja mikä olisi sitä varten parempi paikka kuin omien vanhempien sänky?
Vauvasta taaperoksi <3 Hän on kasvanut niin huimasti! Komea nuori miehen alku, vaikka itse sanonkin <3
