Kun vauva uutisista kerrotaan sukulaisille, ystäville ja tuttaville, yleensä kohtelias tapa on ollut onnitella. Minun kohdallani tuntui että kaikki eivät sitä kohteliaisuutta osaa. Ymmärrän että on shokki kun lyhyen seurusteluajan jälkeen tuollainen uutinen paukahtaa esiin. Mutta eikö silti kuuluisi jossain vaiheessa ihmisen olla iloinen toisen puolesta? Oma ystävä piirini otti uutisen parhaiten. Lähes kaikki ystäväni olivat vilpittömästi onnellisia puolestani. Toki joillakin leuka loksahti alaspäin ja kysymys kuului että taidat valehdella? Joka tapauksessa jälkikäteen kaikki ystäväni ovat osoittaneet että uutinen oli iloinen ja hyvä.
Sukuni ja mieheni suku olivatkin ne pahimmat. Oma sukuni oli yllättyneitä, iloisia, pelokkaita, huolissaan sekä vihaisia. Osa onnitteli, osa itki ja osa ei sanonut sanaakaan. En tiedä miksi on vaikea olla iloinen toisen puolesta? Tottakai ymmärrän huolen siitä että jäisin yksin. Mutta voihan sitä jäädä yksin vaikka olisi 10 vuoden suhde takana.
Mieheni suku otti myös aika kirjavasti asian. Osa onnitteli iloisena, joku kysyi ooks tosissas, moni vitsaili että kohta on jalkapallojoukkue koossa ja joku osoitti pettymyksen ääntä. Ymmärrän että miehelläni on paljon lapsia ennestään, mutta olisi ollut kiva että julkisesti facebookissa laitetut kommentit olisi olleet asiallisempia minua kohtaan. Tuntui osittain kylmältäkin kun sieltä suunnalta niitä onnitteluja ei juurikaan tullut, vaikkakin minulle tämä on esikoinen ja täysin uusi ja ILOINEN asia.
Uusioperheet ovat nykyaikana erittäin yleinenkin juttu. Enää ei puhuta susipareista tai äpäristä, joten miksei tuo uusioperhekin voisi jo alkaa olemaan hyvä juttu. Kivikaudelta voisivat jotkin ihmiset mielestäni kasvaa jo ulos ja rohkeasti katsoa avarakatseisemmin kaikkea. Minä olen ONNELLINEN. Minä olen RAKASTUNUT. Minulla on hyvä elämä ja rakastava pieni suuri perhe.
