Mietintää raskaudesta.

Nyt mennään raskausviikolla 19+1 ja rakenneultraan on aikaa kaksi viikkoa. Valehtelisin jos väittäisin etten pohdi sukupuolta ollenkaan. Onhan Mikolla kuitenkin jo viisi poikaa joista yksi on minun kanssani. Pohdin siis onko edes mahdollista, että tulokas voisi olla tyttö? Kaikki isoveljet toivovat tyttöä, mikä on mielestäni ihan ymmärrettävää. Mikko on varma siitä että poika tulee ja minä taas epäröin. Minulla on ollut tästä jotenkin tyttöolo ja se ahdistaa minua. Ja siksi ajatus ahdistaa, koska pelkään pettyväni jos se onkin poika. Tiedän rakastavani lasta jokatapauksessa yhtä paljon, sukupuolesta riippumatta, mutta silti jännittää.

Minua myös jännittää, että onko kaikki kunnossa. Jotenkin sitä uskoo aina ettei omalle kohdalle voi mitään kauheaa tapahtua, mutta tiedostan sen mahdollisuuden kuitenkin olevan. Olen aina ollut kova miettimään asioita ja siksi itkenkin paljon. Mietin liikaa ja jossittelen sitäkin enemmän. Mitä jos vauva ei ole terve. Mitä jos vauva syntyy kuolleena. Mitä jos siellä onkin kaksi vauvaa. Tuollaisia asioita pääni on täynnä ja kuvittelen varmaan olevani valmistautunut kaikkeen mitä sieltä voi vastaan tulla. 

Olen innoissani ja onnellinen tulevasta pienestä, mutta jostain syystä tunnen stressaavani asioista ehkä liikaakin. Kauheasti haluaisin sisustaa tätä pientä kämppää uuteen uskoon ja hankkia vauvalle kaiken valmiiksi nythetivälittömästi! Vielä en ole edes puolessa välissä raskautta, joten ehkä noistakin asioista kannattaisi olla toistaiseksi stressaamatta. 

Nyt koitan vaan jaksaa töissä ja olla murehtimatta. Tulen varmasti kertomaan rakenneultrasta vielä tänne kun sen aika on. Toivotaan että kaikki olisi hyvin!

Mitä odotat?

Odotan kevättä. Odotan huhtikuuta. Odotan vauvaa. Ei mulla taida olla siihen enempää lisättävää. Eli siis Peetusta tulee isoveli ja olemme Mikon kanssa onneissamme! Lapsille ikäeroa on tulossa siis kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Minusta ikäero on juuri sopiva ja lapsista on tulevaisuudessa seuraa toisistaan.

Hiukan minua jännittää miten kahden pienen kanssa pärjää, mutta Peetu on ollut niin "helppo", että uskon selviävämme. Tilat tulee käymään ahtaaksi ja pitää alkaa miettimään jonkinlaista järkevää ratkaisua. Huhtikuussa on laskettu aikani ja joulukuussa päästään rakenneultraan. Jännityksellä odotetaan mitä siellä sanotaan.

Olen onnellinen! <3 

Minä täällä taas!

Pahoittelut blogini hiljaiselosta. Tässä on kaikenlaista tapahtunut ja toivoisinkin että saisin taas kirjoittamiseen uutta puhtia. Jotenkin nyt olen vaan ollut niin väsynyt ja suoraan sanoen laiska, etten ole saanut aikaiseksi edes avata tietokonetta. Mitäkö tässä välissä on sitten tapahtunut?

Rakas siskoni meni kesän lopulla naimisiin ja päästiin juhlimaan aivan ihania häitä! Peetu ei häihin osallistunut ja oli ensimmäistä kertaa yöhoidossa tuolloin. Juhlat ja Peetun yökyläily sujuivat molemmat todella mallikkaasti.

Toimin toisena kaasona siskoni häissä ja olihan se osaltani aika sähläystä. Olen vähän sellainen huoleton ihminen ja en todellakaan järjestelmällinen. Unohdan asioita ja ujostelen isossa porukassa, mutta onneksi toinen kaaso hallitsi tilanteet paremmin ja häät onnistuivat hyvin.

Olen myös aloittanut työt uudessa työpaikassa ja se on saattanut myös stressata jonkin verran. Minun on ajoittain hankalaa sopeutua muutoksiin ja olin kuitenkin edellisessä työpaikassa yli kolme vuotta. Sain sieltä hyviä ystäviä ja totuin työporukan tapoihin, sekä opin tuntemaan talon ihmiset. Eli minulle tuo muutos oli aika iso. Pikkuhiljaa olen päässyt kyllä sisälle uuteen työporukkaan ja alan kotiutua sinne. 

Eilen tapahtui myös eräs toinen ihana asia ja oma äitini meni naimisiin <3 Häät olivat ihanat ja pari oli todella kaunis! Näissä häissä Peetu oli mukana ja Mikko jäi töiden vuoksi kotiin. Oli kyllä kivaa, että Peetukin pääsi vähän häitä juhlimaan.

Häitä on siis riittänyt lähisuvussani ja noista juhlista tulee kyllä aina niin onnelliseksi. Kaikkea en vielä tänään paljasta, mutta vielä on yksi asia kerrottavana teille lukijoillekkin. Siitä lisää sitten myöhemmin ;)