Neuvolassa nmr2.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa neuvoloiden välissäkin, mutta jotenkin se on vain jäänyt. Tänään kuitenkin kävin taas neuvolassa ja tällä kertaa mukana oli myös lääkäri. Odotin jotenkin perusteellista käyntiä, mutta koko homma olikin ohitse jo alle 20 minuutissa. Ehkä heillä oli kiire, tai sitten uudelleen synnyttäjän kanssa on turha tuhlata kauempaa aikaa. Eniten ihmetytti kuitenkin se, että lääkäri ei tehnyt MITÄÄN sellaista, jota neuvolatäti ei olisi itse voinut tehdä. Eli käynti tuntui normaalilta neuvola käynniltä, mutta eri naama kysymässä samat kysymykset.

Raskausviikko: 27+2
Verenpaine: 99/68
Paino: 65.3kg
Sf-mitta: 29cm
Vauvan syke: 155

Kysyin lääkäriltä pääsenkö jossain vaiheessa vielä kokoarvioon, sillä minua epäilyttää suuri sf-mittani. Lääkäri kertoi ettei hän ainakaan minua lähetä sinne, mutta uskoo pelkopolin kautta tulevan lähete ultraan. Pelkopoli minulla on ensi kuussa, joten pian sekin varmaan selvenee. En tiedä mitä odotin kyseiseltä lääkäri käynniltä, mutta jotain enemmän. Viime raskaudessa näillä viikoilla tehtiin ainakin sisätutkimus ja lääkäri tunnusteli miten päin vauva on. Nyt ei ollut puhettakaan sellaisista. Hiukan jäi harmittamaan, mutta ehkä kuitenkin kaikki oleellinen tuli tehtyä.

Tällä hetkellä nukkuminen on jo tukalaa ja herään monta kertaa yön aikana. Lonkka särky on kovaa, pissahätä jatkuvaa ja vauva möyrii yksiössään todella paljon öisin. Ehkä seuraavaksi saa nukkua kunnolla taas parin vuoden päästä, heh. Supistuksiakin tulee todella paljon päivän aikana ja en ovat epämukavia. Etenkin koiran kanssa lenkillä ollessa huomaan supistuksia tulevan enemmän. Lääkäri oli sitä mieltä, että normaalia on, joten en jaksa sitäkään sitten stressata. Myös kumartuminen ja lattialta ylös nouseminen tuottaa vaikeuksia. Alkaa tämä pötsi olemaan jo sen kokoinen, että tiellä on koko ajan.

Seuraava neuvola on kuukauden päästä ja silloin on samalla käynnillä Peetun 2v neuvola. Myös isyydentunnustus olisi silloin tarkoitus tehdä. Aika kätevää kun sen pystyy nykyään tekemään ennen lapsen syntymää.

Nyt kuitenkin menen pötköttämään sängylle, sillä tämä kovalla tuolilla istuminen sattuu selkään melko ilkeästi.

Peetun raskausajan neuvola kuulumiset voit lukea täältä.

Millaisia lääkäri käyntejä muilla on ollut? 

Neuvolassa.

Edellisen raskauden aikana tein joka neuvolan jälkeen postauksen. Nyt olisi tarkoitus tehdä samanlainen postaus aina. 

Raskausviikko: 22+1

Verenpaine: 108/69

Paino: 61.4kg

Sf-mitta: 26

Vauvan syke: 143

Edellisessä raskaudessa painoin tässä vaiheessa kuusi kiloa enemmän kuin nyt, vaikka sf-mitta oli vain 22cm. Eli olen kyllä tyytyväinen, ettei paino ole vielä enempää noussut.

Tässä kuvassa ensimmäinen kuva on otettu tänään rv 22+1 ja toinen kuva kun odotin Peetua rv 22+3. Hassua miten vatsan muotokin niin erilainen näissä raskauksissa. Poika pitäisi kuitenkin tälläkin kertaa masussa asustaa. 

Juteltiin neuvolatädin kanssa tulevasta synnytyksestä ja siitä miten paljon sitä jännitän. Luultavasti pääsen pelkopolille asiasta jossain vaiheessa puhumaan. Pelkään kovasti, että tämäkin joudutaan käynnistämään ja kokisin yhtä hirveän synnytyksen kuin viimeksikin. Viime synnytyksestä voit lukea täältä. Toivotaan kuitenkin, että kaikki menisi hyvin.

Tällä hetkellä vaivat on huomattavampia kuin aiemmassa raskaudessa, mutta ei vielä niin pahoja ettenkö kestäisi. Harjoitussupistuksia tulee useamman kerran päivässä ja lonkkakivut vaivaa melkoisesti. Vatsa alkaa myös olemaan aika paljon tiellä ja vaikuttaa nyt jo työntekoon. Pystyn kuitenkin töitä tekemään, ainakin toistaiseksi. En haluaisi joutua sairaslomalle ennen äippälomaa, mutta saa nähdä kuinka pitkälle jaksaa.

Millaisia oireita muilla odottavilla on?

Pieni ihme.

Peetu saa pikkuveljen! Rakenneultrassa oli kaikki mallillaan ja pieni poikahan sieltä paljastui. Painoa oli suunnilleen 460g ja poika vastasi suunnilleen viikkoa isompaa, mutta ei lähdetty laskettua-aikaa muuttamaan. Kuulemma tässä vaiheessa kasvut alkavat olla niin erilaisia, joten turha sitä muuttaa. Oli ihanaa nähdä pikkuinen möyrimässä ja kuulla kaiken olevan kunnossa. Vauva möyrii masussa jo kovaa vauhtia ja etenkin iltaisin on kunnon bileet hänellä käynnissä. 

Seuraava neuvola on 20.12. ja toivon että silloin otettaisiin sf-mitta, sekä muutenkin käynti olisi kattava. Näin uudelleen synnyttäjänä tuntuu, että kaikki vaan mennään hutasten läpi kun luotetaan, että kaikki on mulla tuoreessa muistissa. Saa nähdä miten tällä kertaa käy. Nyt menen pikkuhiljaa nukkumaan ja toivotan kaikille rauhallista joulun odotusta <3

Mietintää raskaudesta.

Nyt mennään raskausviikolla 19+1 ja rakenneultraan on aikaa kaksi viikkoa. Valehtelisin jos väittäisin etten pohdi sukupuolta ollenkaan. Onhan Mikolla kuitenkin jo viisi poikaa joista yksi on minun kanssani. Pohdin siis onko edes mahdollista, että tulokas voisi olla tyttö? Kaikki isoveljet toivovat tyttöä, mikä on mielestäni ihan ymmärrettävää. Mikko on varma siitä että poika tulee ja minä taas epäröin. Minulla on ollut tästä jotenkin tyttöolo ja se ahdistaa minua. Ja siksi ajatus ahdistaa, koska pelkään pettyväni jos se onkin poika. Tiedän rakastavani lasta jokatapauksessa yhtä paljon, sukupuolesta riippumatta, mutta silti jännittää.

Minua myös jännittää, että onko kaikki kunnossa. Jotenkin sitä uskoo aina ettei omalle kohdalle voi mitään kauheaa tapahtua, mutta tiedostan sen mahdollisuuden kuitenkin olevan. Olen aina ollut kova miettimään asioita ja siksi itkenkin paljon. Mietin liikaa ja jossittelen sitäkin enemmän. Mitä jos vauva ei ole terve. Mitä jos vauva syntyy kuolleena. Mitä jos siellä onkin kaksi vauvaa. Tuollaisia asioita pääni on täynnä ja kuvittelen varmaan olevani valmistautunut kaikkeen mitä sieltä voi vastaan tulla. 

Olen innoissani ja onnellinen tulevasta pienestä, mutta jostain syystä tunnen stressaavani asioista ehkä liikaakin. Kauheasti haluaisin sisustaa tätä pientä kämppää uuteen uskoon ja hankkia vauvalle kaiken valmiiksi nythetivälittömästi! Vielä en ole edes puolessa välissä raskautta, joten ehkä noistakin asioista kannattaisi olla toistaiseksi stressaamatta. 

Nyt koitan vaan jaksaa töissä ja olla murehtimatta. Tulen varmasti kertomaan rakenneultrasta vielä tänne kun sen aika on. Toivotaan että kaikki olisi hyvin!

Mitä odotat?

Odotan kevättä. Odotan huhtikuuta. Odotan vauvaa. Ei mulla taida olla siihen enempää lisättävää. Eli siis Peetusta tulee isoveli ja olemme Mikon kanssa onneissamme! Lapsille ikäeroa on tulossa siis kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Minusta ikäero on juuri sopiva ja lapsista on tulevaisuudessa seuraa toisistaan.

Hiukan minua jännittää miten kahden pienen kanssa pärjää, mutta Peetu on ollut niin "helppo", että uskon selviävämme. Tilat tulee käymään ahtaaksi ja pitää alkaa miettimään jonkinlaista järkevää ratkaisua. Huhtikuussa on laskettu aikani ja joulukuussa päästään rakenneultraan. Jännityksellä odotetaan mitä siellä sanotaan.

Olen onnellinen! <3 

Minä täällä taas!

Pahoittelut blogini hiljaiselosta. Tässä on kaikenlaista tapahtunut ja toivoisinkin että saisin taas kirjoittamiseen uutta puhtia. Jotenkin nyt olen vaan ollut niin väsynyt ja suoraan sanoen laiska, etten ole saanut aikaiseksi edes avata tietokonetta. Mitäkö tässä välissä on sitten tapahtunut?

Rakas siskoni meni kesän lopulla naimisiin ja päästiin juhlimaan aivan ihania häitä! Peetu ei häihin osallistunut ja oli ensimmäistä kertaa yöhoidossa tuolloin. Juhlat ja Peetun yökyläily sujuivat molemmat todella mallikkaasti.

Toimin toisena kaasona siskoni häissä ja olihan se osaltani aika sähläystä. Olen vähän sellainen huoleton ihminen ja en todellakaan järjestelmällinen. Unohdan asioita ja ujostelen isossa porukassa, mutta onneksi toinen kaaso hallitsi tilanteet paremmin ja häät onnistuivat hyvin.

Olen myös aloittanut työt uudessa työpaikassa ja se on saattanut myös stressata jonkin verran. Minun on ajoittain hankalaa sopeutua muutoksiin ja olin kuitenkin edellisessä työpaikassa yli kolme vuotta. Sain sieltä hyviä ystäviä ja totuin työporukan tapoihin, sekä opin tuntemaan talon ihmiset. Eli minulle tuo muutos oli aika iso. Pikkuhiljaa olen päässyt kyllä sisälle uuteen työporukkaan ja alan kotiutua sinne. 

Eilen tapahtui myös eräs toinen ihana asia ja oma äitini meni naimisiin <3 Häät olivat ihanat ja pari oli todella kaunis! Näissä häissä Peetu oli mukana ja Mikko jäi töiden vuoksi kotiin. Oli kyllä kivaa, että Peetukin pääsi vähän häitä juhlimaan.

Häitä on siis riittänyt lähisuvussani ja noista juhlista tulee kyllä aina niin onnelliseksi. Kaikkea en vielä tänään paljasta, mutta vielä on yksi asia kerrottavana teille lukijoillekkin. Siitä lisää sitten myöhemmin ;) 

Kun imetys loppuu.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Minun on ollut todella vaikea kirjoittaa tästä aiheesta ja en oikein edes tiedä mitä sanoisin. Sunnuntaina tulee kolme viikkoa kuluneeksi viimeisestä imetyksestä. Tuntuu että siitä on todella pitkä aika ja samalla siltä kuin se olisi ollut vasta eilinen. 

Aloitetaan vaikka siitä, että en ikinä uskonut imettäväni näin pitkään. Ajatukseni ennen pojan syntymää oli, että imettäisin maksimissaan puoli vuotta. Siitä pikku hiljaa raja nousi ylemmäs kun poika kasvoi rinnalla. Pian huomasinkin olevani taaperoimettäjä ja se oli ihanaa! En ikinä asettanut tavoitteita imetykselle vaan ajattelin aina, että kyllä korviketta sitten saa jos se ei onnistukkaan. Mutta nyt voin kyllä sanoa olevani ylpeä näinkin pitkästä imetys taipaleesta. Peetu oli siis 1v 4kk ikäinen kun imetys loppui. 

Peetu itse olisi varmasti jatkanut rinnalla käymistä vielä kolme vuotiaanakin, mutta minä koin parhaaksi lopettaa tässä kohtaa. Tässä joitain syitä päätökseeni: Meillä oli aina tapana, että kun peetu heräsi yöllä klo 1-4 välillä niin hain hänet loppu yöksi rinnalle jatkamaan uniaan. Siinä ainut ongelma oli, että kukaan muu ei silloin saanut kunnolla nukuttua, ei edes Peetu. Hän pyöri ja potki ja nipisti ja puri. Ei tietenkään tahallaan, mutta siitä johtuen yöunet eivät olleet järinkään loistokkaita. Imetyksen lopettamiseen vaikutti myös se, että poika on menossa ensimmäistä kertaa yökylään mummunsa luokse ja minä stressasin heidän tulevaa yötä liikaa. En halua, että sen lisäksi että vanhemmat ovat poissa, niin poika ikävöisi vielä tissiäkin. Ja yksi todella painava syy oli Peetun hampaiden tulo! Joka ikinen kerta kun hammas alkoi tehdä tuloaan, muuttui pojan imuote jotenkin niin että hän raastoi hampaillaan nännin rikki. Monet voivat pitää syitä tähän turhina ja itsekkäinä, mutta tiedän tehneeni oikean ratkaisun ja se riittää meille.

Nyt poika nukkuu täydet unet ja nousee ylös klo 6-7 välillä. Edelleen hän välillä laittaa käden paidan sisään ja kysyy tissiä, mutta ei kuitenkaan suutu kun sanon maidon olevan loppu. Olen niin onnellinen siitä että oppisin arvostamaan imetystä ja kahden keskeisiä hetkiämme. Nyt voin hyvilllä mielin muistella tätä ihanaa taivaltamme.

Minulle tuli kuitenkin yllätyksenä miten imetyksen lopettaminen voi olla niin henkisesti raskasta. Minua itketti alkuun usein ja olo oli jotenkin todella ahdistava ja surullinen. Ja kun kolmantena aamuna poika ei enää pyytänytkään rintaa vaan meni leikkimään, niin olin samaan aikaan iloinen ja surullinen. Ilo oli katsella poikaa joka oli tyytyväinen eikä kaivannut mitään ja surua toi ajatus siitä miten nopeasti Peetu "unohti" meidän yhteisen jutun. Imetys oli kaikenkaikkiaan minulle kuitenkin niin upea kokemus ja kasvatti minua jopa hieman ihmisenä. Kiitos tästä Peetu! Nyt on meidän aika keksiä uusia "vain meisdän" juttuja <3

Sinä olet minulle rakkain, sinä olet minulle ikuisuus, sinä olet minun koko maailmani <3