Taaperon kanssa matkassa.

Vietimme viime viikon sunnuntai illasta-perjantaihin tätini luona Kortesjärvellä. Oli ihana nähdä sukulaisia pitkästä aikaa ja Peetukin nautti maaseudusta todella paljon! Jännitin lähes viiden tunnin automatkoja toden teolla, mutta yllätyin positiivisesti! Kummallakaan matkalla ei tarvinnut pysähtyä, vaikka Peetu nukkui vain reilun tunnin kumpaankin suuntaan mentäessä. Mukana oli evästä, lukemista ja minä hänen seuranaan takapenkillä. Loppumatkoja kohden alkoi hieman enemmän olemaan kitinää, mutta siitäkin selvittiin. Olen niin ylpeä tuosta pikku miehestä, että jaksoi niin hyvin!

Maanantai ja tiistai oli kauniita ja lämpimiä päiviä. Sen jälkeen tuli aika myrskyisät ja kylmät kelit, mutta ei se meidän lomaamme pilannut! Tädin kolme vuotias tytär tuli Peetun kanssa todella hyvin toimeen, vaikka aluksi hieman jännitimmekin, että mitä käy kun kaksi jääräpäätä touhuavat keskenään. Välillä tulikin riitaa leluista, mutta välillä he saivat jopa itse sovittua riitansa.

Peetu pääsi kokemaan monia hänelle uusia juttuja ja ehkä siksi hän viihtyikin niin hyvin. Piha oli iso ja siellä oli polkypyörä, liukumäki, trampoliini ja paljon muita leluja. Sisällä oli myös tilaa taapertaa ja leluista parhaimpia olivat nukenvaunut sekä perässä vedettävä koira. Myös isomman lapsen läsnäolo oli Peetulle todella mieluisaa. Jotenkin tuo poika viihtyy vanhempien lasten seurassa paremmin kuin oman ikäisten kanssa. Ehkä sekin tasoittuu jossain kohdin. 

Koirat nauttivat myös kun saivat juosta vapaana normaalia enemmän. Heta ei kylläkään kauheasti irti tuollakaan ollut, sillä siitä ei voi mennä oikein takuuseen, että palaako takaisin jos hoksaa jonkun kiinnostavan jäniksen. Ulkona saivat olla paljon kun vain sää sen salli. Eipä nuo kaksi kyllä huonolla säällä ulkona suostuisi edes olemaan, taitavat olla sokerista tehty, heh.

Serkku tyttöni oli niin suloinen lohduttaessaan aina Peetua jos harmi tuli. Jos tytölle sanoi, että ihana kun lohduttaa niin hän vain tokaisi "EN MINÄ NIIN TEE". Eli hän halusi vain tehdä sen rauhassa ja niin hän saikin. Ja taisi tuolla tytöllä olla jokin taika kosketus, sillä lähes poikkeuksetta Peetu rauhoittui hänen kosketuksestaan. Harmittaa todella että välimatkamme on näin pitkä, sillä oli ihanaa seurata pienten leikkejä!

Loma ei olisi ollut loma jos ei oltaisi päästy sukulaisten luo maaseudulle. Vaikka kaikki kaupat ja muut ovat kaukana, on se hiljaisuus ja puhtaus vaan niin ihanaa! Sydän vetää kyllä kovasti maalle ja toivon joskus pääseväni muuttamaan Etelä-Pohjanmaalle! Se haave on vielä kaukainen, mutta toivottavasti toteutettavissa!

Hyvää kesän jatkoa!

LOMALOMALOMA.

Minulla on tänään ensimmäinen lomapäivä! Olen nauttinut päivästä nukkumalla pitkään, käynyt shoppailemassa, vierallut äitini tykönä ja nähnyt ystäviä. Tämä päivä on ollut aivan loistava ensimmäinen lomapäivä! 

Ensi viikko olisi tarkoitus viettää sukulaisten luona ja odotan hieman jännityksellä pitkää automatkaa Peetun kanssa. No toivotaan, että kaikki sujuisi hyvin! Tänään kuitenkin olen saanut nauttia ihanasta päivästä ja ulkona on ollut enemmän kuin lämmin. Ihana päivä kaiken kaikkiaan. 

Hyvää Kesää kaikille <3 

Kahdeksan vuoden koulu.

Olin 16 vuotias kun pääsin lähihoitaja kouluun Jämsään. Hain aikoinani Jämsään siksi, koska minulla oli aika huono todistus yläasteelta ja tiesin etten voisi päästä Turkuun. Myös pari kaveriani meni lähelle kouluani opiskelemaan joten siksi itse sinne halusin myös. Olin nuori ja kuvittelin pärjääväni ihan itse elämässä. Viikot asuin asuntolassa, kahdeksan hengen solussa. Ja voitte vaan kuvitella millaista on, kun kahdeksan naista asuu saman katon alla. Meillä oli neljä makuuhuonetta, pieni keittiö ja kaksi vessaa. Riidoilta ja erimielisyyksiltä ei voinut välttyä. Vuoden jälkeen meitä olikin siinä solussa enää kolme naista, tai siis tyttöä. Noh, enhän minäkään siellä kestänyt olla ja palasin maitojunalla takaisin kotiin, kun vuosi oli kulunut. Hain siirrolla turkuun opiskelemaan ja onneksi se onnistui!

Muutin takaisin äidin luokse siis 17 vuoden iässä ja pääsin jatkamaan koulua. Turun ja Jämsän kurssit eivät kuitenkaan kohdanneet täysin, siitä syystä jouduin jatkamaan koulua ryhmässä, joka oli käynyt koulua vasta puoli vuotta. Eli ajan kannalta tuli mentyä hieman takapakkia. Kesti hetken ennenkuin pääsin ryhmään sisälle, mutta lopulta kuitenkin tutustuin mahtaviin ihmisiin. Koulu kuitenkin alkoi maistumaan puulta ja siksi minä lopetin sen (tyhmänä) kesken, kun koulua olisi ollut enää vuosi jäljellä.

Halusin töihin, halusin rahaa ja halusin pitää hauskaa. Onnekseni minä löysin töitä ja sain kokea monia työpaikkoja joista sain työkokemusta. Jos olisin ollut fiksu, niin olisin säästänyt rahaa kun asuin kuitenkin kotona. Noh, en ollut fiksu ja tuhlasin rahat sitä mukaa kun sitä tulikin. Näin jälkeenpäin ajateltuna ihmetyttää, että miten olen kuukauden palkan saanut tuhlattua vaikka ainut lasku oli 30e maksava puhelin lasku.

Kerkesin olla työttömänä pari kuukautta kunnes löysin nykyisen työpaikkani. Olin innoissani kun sain hieman pidemmän sijaisuuden ja pääsin melko nopeasti työporukkaan mukaan. Ja sitten eräänä päivänä minulle ehdotettiin oppisopimusta tuossa työpaikassa. Olin todella innoissani, sillä olin yli vuoden etsinyt työpaikkaa joka suostuisi ottamaan oppisopimukselle. Noh, koulu alkoi ja lähipäiviä oli kerran viikossa. Minulla saattoi olla myös lyhyempiä päiviä, sillä osa kursseista oli hyväksi luettu. Oppisopimukseni aikana olin kolmen eri luokan mukana ja se oli kyllä hieman tylsä homma, sillä en päässyt mihinkään luokkaan kunnolla sisälle. Ja nämä luokan vaihdot johtuivat siis siitä kun kurssit meni jotenkin hassusti, kun olin kerta sen kaksi vuotta jo opiskellut.

Sitten minä tulin raskaaksi ja äitiysloma alkoi hivenen liian aikaisin. Jos poika olisi syntynyt kolme kuukautta myöhemmin, niin olisin saanut koulun suoritettua jo vuosi sitten. Pääsin kuitenkin jatkamaan koulua viime marraskuussa. Ja nyt se on sitten viimein tapahtunut! Minä valmistuin 20.5.2016 lähihoitajaksi!! Tätä on odotettu, haluttu ja odotettu, ihan tajuttoman kauan. Olen iloinen, helpottunut, innoissani sekä ylpeä itsestäni.

Ensimmäinen koulupäiväni tänä vuonna.

Valmistujaisiini oli kutsuttu vain esimies ja ohjaajani töistä. Tilaisuus oli siis pieni, mutta sitäkin hienompi. Koko luokka oli selvästi ylpeä saavutuksesta ja onnellisuus paistoi kaikista. Hieno päivä kaikin puolin! Yksi etappi on siis suoritettu elämässäni. Ja nyt voi hetken hengähtää ennenkä alan tavoitella seuraavaa unelmaani.

Kiitos kaikille jotka ovat auttaneet ja ohjanneet minua tällä matkalla! Olen vihdoin lähihoitaja ja minä olen VALMIS!

Äitienpäivä.

Eilen oli toinen äitienpäiväni ja vaikka pitikin mennä iltavuoroon niin nautin mielettömästi tuosta päivästä! Aamulla Mikko käytti koirat lenkillä ja minä sain pötkötellä Peetun kanssa sängyssä yhdessä. Kun Mikko tuli takaisin, niin hän meni Peetun kanssa tekemään minulle korttia ja toivat sitten yhdessä kortin, kahvin ja aamupalan mulle sänkyyn. Voin kertoa että NAUTIN. Kahvi oli hyvää ja aamupala maistui (ilmeisesti myös Peetulle kun näykki leivästäni koko ajan palasia). Kortti oli itse tehty ja se yllätti todella iloisesti! Mikko kun ei ole mikään askartelija ihminen, heh. 

Iltavuorosta huolimatta kerkesimme touhuilemaan aamupäivän aikana mielestäni kaikkea kivaa. Leikimme, kävimme ulkona pelailemassa jalkapalloa ja muuten vaan pyörimässä hiekkalaatikolla. Äitienpäivänä oli kaunis ilma ja se oli juuri sellainen päivä kuin halusinkin. Sain olla rakkaimpieni kanssa ja se oli ihan parasta!

Myöhäiset onnittelut kaikille äideille ja tuleville sellaisille <3 Nauttikaa perheestänne ja olkaa ylpeitä äitiydestä! Äitiys on paras ja palkitsevin työ maailmassa! 

Äiti, avopuoliso, ihminen.

Olen huomannut puhuvani paljon Peetusta ja hän onkin blogini tämän hetkinen tähti ollut jo pidempään. Aloitin blogin kuitenkin jo ennen Peetua ja ehkä nyt olisi aika olla vähän itsekäs ja puhua minusta. Eli mitä kuuluu Jennalle?

Minullahan oli raskauden jälkeen tämä Wellness dieetti ja pääsin silloin lukemiin 54.4kg. Epäröin pitkään, että saanko kilot pidettyä kurissa, mutta ilokseni voin kertoa painoni olevan nyt 51kg. Eli hyvin on pysynyt kilot poissa ja hieman lisääkin lähtenyt. Tosin en ole lähiaikoina syönyt kovinkaan terveellisesti ja herkkuja on tullut myös syötyä. Siltikin paino pysynyt alhaalla ja uskon, että siitä saa kiittää imetystä. Tarkoitus olisi kuitenkin alkaa taas syömään terveellisemmin ja etenkin jättää se turha sokeri pois! 

Töihin paluu mulla on sujunut hyvin ja koulusta tulen valmistumaan virallisesti 20.5.2016. Voi että odotan sitä päivää, että saan lähihoitajan paperit vihdoin käteeni! Viimeisimmässä työharjottelussakin minulle sanottiin, että olen valinnut itselleni juuri oikean alan. Olen itsekkin samaa mieltä! Ihmisten auttaminen ja heidän kanssaan oleminen on se minun juttuni. Toivottavasti vielä löytäisin vakituisen työpaikan jostain, niin sitten alkaisi kaikki palikat sillä saralla olla kohdallaan.

Minulla ja miehelläni oli juuri vuosipäivä jota pääsimme kahdestaan juhlistamaan pariksi tunniksi. Oli kyllä mukavaa päästä yhdessä ulos, tietäen pojan kummitädin vahtivan hyvin Peetua. Parisuhde kärsii helposti jos se ei saa yhtään yhteistä aikaa. Ollaanhan me tässä nyt päästy Peetun syntymän jälkeen huimat kaksi kertaa kahdestaan jonnekkin, heh. Pitäisi varmaan useammin pyytää jotakuta vahtimaan Peetua ja oikeasti panostaa parisuhteeseen paremmin. Voitaisiin välttyä ehkä monelta turhalta kiukuttelulta ja mykkäkoululta. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Minulle kuuluu siis tällä hetkellä hyvää. Välillä kiukuttaa, mutta kuka sitä aina jaksaisi iloinen olla? Kyllä pieni negatiivisuus kuuluu mielestäni jokaiselle ihmiselle ajoittain. Enimmäkseen kuitenkin olen tällä hetkellä iloinen ja tuntuu, että asiat rullaavat niinkuin pitääkin. 

Äitinä olen kokenut lähipäivinä taas uudenlaista valtavaa rakkautta poikaa kohtaan. Ainahan häntä olen rakastanut, mutta tuntuu että se rakkaus vaan kasvaa koko ajan. Ihan outoa. Mahtaako tuo rakkauden kasvaminen loppua ikinä? Juuri kun luulee, ettei voisi toista rakastaa enempää, niin taas huomaakin rakastavansa vaan lisää ja lisää. Minulla on kyllä aivan ihana poika! Ja pakkohan hänestäkin on lopuksi vielä kuva laittaa, heh.

P.S. ulkona sataa lunta, vaikka piti olla kevät!

Tervetuloa kevät.

Uskoin aikaisemmin, että minä en hamstraa ulkovaatteita kaappeihin. Kuitenkin tässä kun kevät on tehnyt tuloaan, niin olen huomannut, että Peetu omistaa yllättävän monet välikausi vaatteet. Kaikki on saatu jostain käytettynä, paitsi harmaa takki on ostettu jo viime syksynä muistaakseni H&M kaupasta. 

Peetulle on todella vaikea löytää sopivan kokoisia ulkovaatteita. Kaikki tuntuvat jotenkin hirveän isoilta vaikka ovatkin suurin osa kokoa 74. Peetullahan oli pituutta vuoden ikäisenä 73.4cm joten luulisi niiden olevan suunnilleen oikeaa kokoa. Peetulla on vaan niin lyhyet jalat (niinkuin äidilläänkin) joten ehkä siksi mikään puku ei tunnu olevan sopiva. Kuitenkin 68 koko on liian pieni ja ranteet vilkkuvat siinä paljaana.

Ainiin! Olihan tämä sade asukin ostettu uutena! Tilasin Nextiltä ja koko on 86! Ja siis ihan nafti. Olin suunnitellut, että käyttäisin sitä ensi syksynä myös, mutta näyttää pahasti siltä ettei mahdu enää syksyllä. Se on kyllä erikoista, että miten koot vaihtelee eri merkeissä noinkin paljon.

Tämä on meidän kauppa takki, eli se niin sanottu hienostelu asu. Takki alkaa tosin olemaan hieman liian lämpöinen näihin keleihin ja olisi löydettävä jostain uusi pian. Ihan hullua miten innoissaan olisin ostamassa ulkovaatteita pojalle kaapit täyteen, vaikka vihataankin molemmat pukemis hetkiä.

Olemme siis mielestäni valmistautuneet kevääseen melko hyvin. Toki sormet syyhyää tekemään lisä ostoksia, mutta maltan nyt hetken kuitenkin. En olisi ikinä uskonut, että poikani omistaa näinkin monta välikausi vaatetta. Ja mahdollisesti tulee vielä lisääkin jossain vaiheessa.

Mitä vaatteita teillä suositaan?

Elämää taaperon kanssa.

Vauvaaika on hurahtanut ohi ja nyt olen taaperon äiti. Ei se aika ennen lasta kulkenut todellakaan näin nopeasti! Vauva aika oli mielestä ihanaa. Koko ajan odotti että mitähän uutta poika oppii seuraavaksi ja hämmästyinkin monesti Peetun nopeasta kehittymisestä. Kyllä voin sanoa, että hiukan ikävöin aikaa jolloin Peetu oli vielä pieni tuhiseva vauva. Mutta on tämä taapero vaihe myös jotain niin ainutlaatuista ja yllättävää! No millaista se taapero elämä on sitten tässä talossa?

Peetu on pääsääntöisesti iloinen ja nauravainen lapsi. Mutta jos joku harmittaa, niin heittäydytään lattialle istumaan ja läväytetään naama lattiaan kiinni itkien. Hän kuitenkin rauhoittuu nopeasti ja syli tai uusi kiva tekeminen saa harmituksen unohtumaan. Yksi suurin asia joka saa Peetun heittäytymään lattialle, on se ettei hän saa haluamaansa. On se sitten kaukosäädin, tietokone, koiran vesikuppi tai milloin mikäkin, niin itku tulee. Peetulla on yksi kaukosäädin jolla saisi leikkiä, mutta eihän se tietenkään niin kiva ole. Ruokaa on kiva syödä itse, jos äiti syöttää niin se on ehdoton NOUNOU. Puuro on jo niin last season, joten sitä ei syödä. Muuten maistuukin lähes kaikenlainen ruoka (paitsi kalakeitto), kunhan Peetulla on lusikka. Voin kertoa, että on huono idea tässä vaiheessa pitää mattoa ruokapöydän alla, heh.

Taaperon kanssa on aika turha unelmoida siististä kämpästä. Jos haluaisin tavaroiden olevan koko ajan järjestyksessä, niin poika olisi pidettävä leikkikehässä 24/7 ja siltikin pitäisi siivota varmasti 10 minuutin välein. En ole kyllä ikinä ollut mikään siistein ihminen, mutta nyt kyllä välillä tuntuu, että hiukset putoaa päästä tämän sekasorron keskellä.

Peetu on todella vauhdikas ja kova menemään. Hän on oppinut miten sohvalle kiivetään ja se tuo omat haasteensa arkeen. Toistaiseksi ollaan selvitty onneksi vain yhdellä sohvalta putoamisella! Silloinkin olin järkytyneempi varmasti kuin poika itse. Pää kolisee kyllä monta kertaa päivässä ja sitä on mahdotonta estää. Otetaan esimerkkinä yksi Peetun suosikki leikki tällä hetkellä, (tää äippä ei tykkää) eli siis Peetu alkaa pyörimään akselinsa ympäri kovaa vauhtia ja sen jälkeen lähtee juoksemaan juopon lailla, lopputulos on tietenkin kompastuminen tai jalkoihin sekoaminen - -> kaatuminen. Ja jos se kaatuminen ei tee kipeää, niin uudestaan vaan pää pyörälle! Jos yritän estää tai keskeyttää tätä leikkiä niin siitä seuraa itkupotkuraivarit, joten olen todennut helpommaksi koittaa ottaa juoksevasta pojasta kopin.

Peetu rakastaa myös ulkoilua ylikaiken. Hän on oppinut kävelemään kengillä ja nyt ei muuta tekisikään kuin kävelisi. Monesti lähdenkin Peetun kanssa lähikauppaan tai kaverille ilman rattaita ja joka kerta puolessa matkaa kiroan mielessäni, että MIKSI. Kun tää äippä haluaisi lähteä oikealle niin poika juoksee vasemmalle. Kun pitäisi pysähtyä, niin poika jatkaa matkaa. Lumikasat, roskat, kävyt, kepit ja kaikki muu on kiinnostavampaa kuin äidin kutsuhuuto. Usein siis matka meneekin niin, että minä kannan poikaa 20 metriä eteenpäin ja Peetu kävelee 10 metriä taas takaisinpäin, heh. Siitä huolimatta haluan mennä ulkona mahdollisimman paljon ilman rattaita. Saa poika hieman totuttelua maastossa menemiseen.

Eli tiivistettynä taaperon elämä on vauhdikasta ja täynnä yllätyksiä. Tuo poika on kiukutteluistaan huolimatta mahtava pieni ihminen! Hän haluaa halailla ja selvästi nauttii läheisyydestä. Ilmaisee kylläkin mielipiteen jos hän ei halua kenenkään kosketusta. Osaa tuo pieni onneksi välillä rauhoittuakkin ja mikä olisi sitä varten parempi paikka kuin omien vanhempien sänky?

Vauvasta taaperoksi <3 Hän on kasvanut niin huimasti! Komea nuori miehen alku, vaikka itse sanonkin <3