maanantai 27. helmikuuta 2017

Neuvolassa nmr3.

Viime neuvolassa oli myös Peetun 2v neuvola samalla käynnillä. Hieman oli sekavaa kun neuvolatäti kyseli ristiin rastiin minusta ja Peetusta.

Raskausviikko: 31+3
Verenpaine: 107/65
Paino: 69.6kg
Sf-mitta: 31cm
Vauvan syke: 136


Tässä alkaa pikkuhiljaa huomaamaan, että ei ne mahat kovinkaan paljoa toisistaan eroa. Jotenkin olen kuvitellut, että tällä kertaa maha olisi paljon suurempi, mutta ehkä ei niin paljoa olekkaan. Joka paikkaan kyllä kolottaa ja supistuksia tulee päivittäin, mikä poikkeaa edellisestä raskaudesta. Olinhan minä silloinkin kipeä loppua kohden, mutta kyllä nyt on paljon raskaampi olo. Närästyskin tullut kuvioihin ja en muistanutkaan kuinka inhottavaa se oli. 

Peetun odotuksen neuvolasta voit lukea täältä.

Kuten sanoin, Peetun neuvola käynti oli samassa ja hän oli puolessa vuodessa kasvanut 5cm! Minusta se tuntui paljolta, vaikka edelleen poikani on melko lyhyehkö. Pieni ja söpö hän ainakin on. Neukkutäti kehui muten pojan kehitystä, eikä ollut mitenkään huolissaan pojan puheen kehityksestä. Olen kyllä niin onnellinen tuosta reippaasta pojasta! Ja kohta meille siunaantuu toinen pieni <3 En malttaisi enää vaan htään odottaa. Kahdeksan viikkoa on kuitenkin pitkä aika, vaikka toisaalta onkin lyhyt. 



Nyt alkaa menemään höpöttelyksi näin väsyneenä, joten parempi lopetella ja jatkaa taas joskus. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti