naama kuosiin.

Koti alkaa pikkuhiljaa näyttämään kodilta. Muuttaminen on kyllä rankkaa raskaana, ihan kuin se ei muutenkin olisi. Mutta onneksi se on ohi ja ei tarvitse toivonmukaan hetkeen muuttaa.

Näin raskaana sitä ei ole tullut juhlittua enää samalla tavalla kuin ennen (mikä shokki). Ja se että ei ole tultua käytyä baareissa tarkoittaa minun kohdallani sitä että olen tukka sekasin ja ilman meikkiä 24/7. Minullakun ei ole tapana meikata tai mitään jos ei ole jotain kunnon syytä. Tänään siis päätin piristää itseäni ja laittaa itseäni vähän nätimmäksi.

Pahoittelut kännykän laadustä. En tiedä mikä tuohon puhelimen kameraankin on mennyt, sillä ennen sain sillä mielestäni ihan hyvänkin laatuisia kuvia. Kai se jotenkin on vaan likastunut tai jotain. Ehkä sitä saisin jonkinlaisen kameran jossain vaiheessa ostettua niin olisi mukavempi kuviakin räpsiä.

Hyvää Halloweenia kaikille! Oma menee miehen ja hänen lapsiensa seurassa :)

kun kolottaa, saako valittaa.

Se olisi sitten rv 23+4 ja vatsa vaan kasvaa. On se kyllä jännä miten tuo raskaus vetää voimat pois. Väsyttää, ei jaksa, onko pakko jos ei haluu? Hirveästi olisi vielä kaikenmoista hommaa tän muuton jäljiltä tehtävänä, muttakun voimat on ihan loppu. Työssäoppimista on takana kaksi viikkoa ja edessä vielä neljä. En tiedä millä arvosanoilla siitä selviydyn kun nyt jo alkaa jotkin hoitotyössä olla vaikeaa tehdä.

rv 21+0

Vatsa on alkanut sattumaan useammin ja enemmän. Kyykistyminen on vaikeaa ja epämukavaa. Myös jatkuvat öiset suonenvedot pohkeessa ja kylkiasennossa nukkuessa tulevat lonkkakivut häiritsevät untani.

Pakko sanoa että tämä raskaus on ollut ihanaa ja oikeastaan aika helppoakin, mutta kai nainen saa joskus valittaa kun sattuu. Toivottavasti aika vaan kuluisi nopeasti ja pääsisi pitämään pienoista syliss<3 Toistaiseksi jatkuvat potkut vatsassa saavat riittää. Ihanalta se kyllä tuntuu myös niin erikoiselta, mutta ihanalta! Kiitos ja kuitti! :) P.S pahoittelut kännykän kuvien laadusta.

Masu kasvaa! Rv 23+4<3

lämpimät onnittelut, or not?

Kun vauva uutisista kerrotaan sukulaisille, ystäville ja tuttaville, yleensä kohtelias tapa on ollut onnitella. Minun kohdallani tuntui että kaikki eivät sitä kohteliaisuutta osaa. Ymmärrän että on shokki kun lyhyen seurusteluajan jälkeen tuollainen uutinen paukahtaa esiin. Mutta eikö silti kuuluisi jossain vaiheessa ihmisen olla iloinen toisen puolesta? Oma ystävä piirini otti uutisen parhaiten. Lähes kaikki ystäväni olivat vilpittömästi onnellisia puolestani. Toki joillakin leuka loksahti alaspäin ja kysymys kuului että taidat valehdella? Joka tapauksessa jälkikäteen kaikki ystäväni ovat osoittaneet että uutinen oli iloinen ja hyvä.

Sukuni ja mieheni suku olivatkin ne pahimmat. Oma sukuni oli yllättyneitä, iloisia, pelokkaita, huolissaan sekä vihaisia. Osa onnitteli, osa itki ja osa ei sanonut sanaakaan. En tiedä miksi on vaikea olla iloinen toisen puolesta? Tottakai ymmärrän huolen siitä että jäisin yksin. Mutta voihan sitä jäädä yksin vaikka olisi 10 vuoden suhde takana.

Mieheni suku otti myös aika kirjavasti asian. Osa onnitteli iloisena, joku kysyi ooks tosissas, moni vitsaili että kohta on jalkapallojoukkue koossa ja joku osoitti pettymyksen ääntä. Ymmärrän että miehelläni on paljon lapsia ennestään, mutta olisi ollut kiva että julkisesti facebookissa laitetut kommentit olisi olleet asiallisempia minua kohtaan. Tuntui osittain kylmältäkin kun sieltä suunnalta niitä onnitteluja ei juurikaan tullut, vaikkakin minulle tämä on esikoinen ja täysin uusi ja ILOINEN asia.

Uusioperheet ovat nykyaikana erittäin yleinenkin juttu. Enää ei puhuta susipareista tai äpäristä, joten miksei tuo uusioperhekin voisi jo alkaa olemaan hyvä juttu. Kivikaudelta voisivat jotkin ihmiset mielestäni kasvaa jo ulos ja rohkeasti katsoa avarakatseisemmin kaikkea. Minä olen ONNELLINEN. Minä olen RAKASTUNUT. Minulla on hyvä elämä ja rakastava pieni suuri perhe.

Hei me muutetaan.

Olemme vihdoin löytäneet edullisen kolmion johon pääsemme nyt muuttamaan. Kuvia voin asunnosta laittaa sittenkun ollaan muutettu ja tavarat on sielä missä kuuluukin.
Tänä viikonloppuna Mikon pojat ovat meillä, ja voin kertoa ettei pakkaaminen ole kaikkein helpointa pienessä kaksiossa jossa juoksee neljä poikaa ja kaksi vilkasta koiraa. Ollaan onneksi jotain kuitenkin saatu aikaan ja sekään ei olisi onnistunut ilman Mikkoa, hänestä kun on korvaamaton apu ollut minulle kaikessa tämän raskauden aikana.

Juuri äsken tuo mies tuli kaupasta tuoden mulle Ben&Jerry jäätelöä! NAM! Kyllä voin kertoa että onnellinen olen kaiken tämän hämmästyksen ja sekasotkun keskellä:)

Puoliväli saavutettu.

Nyt on puoliväli saavutettu raskaudessa. Nopeasti se aika kyllä on mennyt pakko myöntää. Edelleen jännittää kumpi on tulossa ja ei millään malttaisi kahta päivää odotella rakenneultraan pääsyä. Tänään siis raskausviikot 20+0 ja hyvä ystäväni Julia otti kuvia  masusta.

Vaikka tämä raskaus on ollut mukavaa ja aika helppoakin niin kyllä odotan että saan sen oman käärön syliin<3 Tästä siis jatketaan odottavin tunnelmin :)

Kun kahdesta tulee kolme,

On ollut pientä hiljaisuutta tämän blogin saralla, mutta jos vihdoin saisi useammin kirjoitettua kun tapahtuu kaikkea jännittävää elämässä. Elikkäs nytten on tilanne se että olen raskaana viikoin 19+5. Tämä raskaus oli pienoinen yllätys, mutta silti todella toivottu<3

Asumme miesystäväni Mikon kanssa toistaiseksi aika pienessä kaksiossa, joten tilaa on aika vähän. Ennen lapsen syntymää on kuitenkin tarkoitus muuttaa isompaan asuntoon. Vaikka kolme henkeä mahtuisikin kaksioon, on meidän kuitenkin saatava isompi asunto sillä Mikolla on neljä omaa poikaa jo entuudestaan. Voitte siis uskoa miten seinät kaatuu päälle kun koko konkkaronkka on täällä. Siihen lisäksi kaksi vauhdikasta koiraa ja katastrofin ainekset ovat valmiit.

Tuorein perheenjäsenemme on kuvissa ylhäällä. Hän on Heta ja ikää on tuolla bullterrierillä 5kk. Heta on erittäin touhukas ja energinen mikä hieman näkyy tuhojen määrässä jota tuo koira on kerinnyt tekemään. Monet kengät on jo syöty sekä navigaattori, pankkikortti ja paljon paljon muuta on tuo tuholainen järsinyt. On se vaan silti niin ihana ja rakastettava. Ja tulevat Kujon kanssa erittäin hyvin toimeen ja riehuvat sekä nukkuvat yhdessä.

Sitten voisin pikkuhiljaa lopetella tarinoinnin ja laittaa muutamia kuvia vielä, kun ei kerta pitkään aikaan ole tultua kirjoitettua. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja kohta pääsisin jo tuntemaan pikkuiseni liikkeet mahassa<3 Ja ensi tiistaina olisi tarkoitus mennä rakenneultraan. Jännityksellä sitäkin odottelen!

Hyvää syksyn jatkoa!

kun tapahtuu muutos.

Kun tapahtuu muutoksia elämässä, on se aina iso juttu. Pienetkin muutokset voi vaikuttaa suurella tavalla. Bailaavasta sinkkumuijasta olen muuttunut uusioperheen jäseneksi ja kohta kahden koiran "omistajaksi".
Elikkä pitkän sinkku ajan jälkeen löysin miehen, ja siis oikean miehen enkä pojan. Miehellä on omasta takaa jo lapsia ja koira. Hän on ollut naimisissa ja kokenut paljon elämän aikana. Ja 16.6 minä haen lappeenrannasta itselleni ikioman koiran, jota olen halunnut jo niin kauan.

Onko tämä nyt sitä aikuistumista? Kuvittelin olevani aikuinen ensimmäisen kerran 14 vuotiaana, jolloin rellestin ja kapinoin aikuisia vastaan. 17 vuotiaana tajusin etten olekkaan aikuinen vaan kaipasin äitini kainaloon ja halusin syödä äidin tekemää ruokaa. Kun täytin 20 aloin taas pohtia että jos olen sittenkin edes vähän aikuinen. Mutta ei, ei se siltä tuntunut vaikka muutinkin pois kotoa.

Onhan minusta tullut vuosien varrella vastuullisempi, mutta tämä niinsanottu uusi elämä on avannut silmäni täysin. Kun miehelläni on lapset täällä, niin minun on oikeasti mietittävä mitä he saavat tehdä ja mitä ei. En voi olla lapsille pelkkä kaveri vaan välillä täytyy olla myös se paha äitipuoli.

Tulen mieheni lasten kanssa hyvin toimeen ja viihdyn heidän kanssaa. Välillä vaan tulee pohdittua että osaanko hoitaa asiat oikein ja kuitenkin kunnioittaa mieheni päätöksiä kasvattamisessa, vaikka itse tekisin jonkin asian toisin. Enhän minä omista yhtään lasta joten se on helppo vielä kuvitella että olisin täydellinen äiti. Mutta en usko että kukaan on täydellinen, mutta täydellinen voi olla omalle lapselleen. Jos sitä tulisi harjoiteltua "äitinä" oloa kun saan sen pinen koiranpennun. Siinä tulee olemaan varmasti omat haasteensa myös.

Ja kuten huomaa punaisesta väristä luovuin ja jälleen on blondaaminen menossa. Kyllä tässä kaikenlaista on tapahtunut ja vaan innolla voin odottaa mitä tämä kesä tuo tullessaan. en voi muuta sanoakuin LOVE MY LIFE!

Hyvää kesää kaikille!:)